Avaa suu kampanjoi elinikäisen suunterveyden puolesta

Hammaslääkäriliiton Avaa suu -kampanja painottaa, että jokaisen tulisi saada jo varhaislapsuudessa tiedot ja taidot huolehtia suunterveydestä läpi elämän. Tänä syksynä kampanjassa kiinnitetään huomio myös toiseen ihmisen elinkaaren tärkeään kohtaan, ikääntyneisiin ja heidän suunterveytensä ylläpitämiseen.

Iäkkään suunterveydessä on omia erityispiirteitään, mutta myös samankaltaisuutta lapsen kanssa; omat taidot ja voimat eivät aina riitä ylläpitämään hyvää suunterveyttä. Iäkkäällä esimerkiksi suun omahoidon, ateriarytmin ja ammattimaisen suunhoidon käyntien säännöllisyys saattavat katketa. Moni iäkäs tarvitsisi apua hampaidensa harjauksessa, mutta ei sitä välttämättä saa.

Vanhemmat ovat tärkeimpiä vaikuttajia lasten terveystottumusten ja asenteiden muodostumisessa ja vastuussa oikeiden suunhoidon rutiinien ja terveellisten elintapojen opastamisesta. Lapset omaksuvat kotoa positiivisen asenteen suunterveydestä huolehtimiseen. Vähitellen pienet oppivat ottamaan itse vastuuta ja kantamaan sitä kouluiässä ja aikuiseksi varttuessaan. Pienenä opittu kantaa koko elämän!

Jo odottavan perheen tulisi huomioida syntyvän lapsen suunterveys. Lapsen synnyttyä huoltajien tulisi huolehtia pienokaisen suunterveydestä ja lapsen kasvaessa näyttää esimerkkiä hyvistä suunterveystavoista. 

Hyvä perusta elinikäiselle suunterveydelle on jokaisen lapsen oikeus. Myös kaikilla ikääntyneillä on oikeus puhtaaseen suuhun.

Ikääntyneiden suunterveys

  • Iän myötä syljeneritys vähenee, suun limakalvot ohenevat, hampaiden kiinnityskudokset voivat vaurioitua ja hampaiden purentavoima heikkenee.
  • Monet lääkkeet ja sairaudet aiheuttavat suun kuivumista. Jos syljeneritys on niukkaa, hampaiden reikiintyminen ja suun tulehdukset voivat lisääntyä. Linkki: https://www.hammaslaakariliitto.fi/fi/suunterveys-eri-ikakausina/ikaantyneiden-suunterveys/suun-kuivuus-yleista-ikaantyneilla
  • Hampaiden pinnoille kertyvä bakteeriplakki aiheuttaa hampaiden reikiintymisen lisäksi helposti myös ientulehdusta ja parodontiittia eli hampaiden kiinnityskudossairautta. Siksi tulee erityisesti huolehtia suun ja proteesien puhtaudesta. Hampaat ja ienrajat puhdistetaan huolellisesti pehmeällä hammasharjalla ja fluorihammastahnalla aamuin illoin joka päivä. Myös hammasvälit ja hammasproteesit puhdistetaan päivittäin. Linkki: https://www.hammaslaakariliitto.fi/fi/suunterveys-eri-ikakausina/ikaantyneiden-suunterveys/ikaantyneen-hampaiden-ja-suun-puhdistus
  • Jos näkökyky, käden motoriikka tai muisti heikkenee, suuhygienian ylläpitäminen voi vaikeutua. Sairaudet sekä voimien ja kykyjen ehtyminen johtavat avun tarpeeseen suunhoidossa. Läheisten tai hoivapalvelujen henkilökunnan tulee huolehtia kotihoidossa, hoivapalvelujen piirissä ja laitoksissa asuvien iäkkäiden henkilöiden suunhoidosta.
  • Jotta ikääntyneen pureskelukyky säilyy riittävänä ja suu pysyy kivuttomana, tarvitaan kaikkien ikääntyneiden henkilöiden kanssa toimivien yhteistyötä. Jos suussa on tulehduksia tai muita vaivoja tai hampaat ovat reikiintyneet, ei syöminen onnistu, ja ikääntynyt voi kärsiä jopa vajaaravitsemuksesta.
  • Monipuolinen ravinto ja säännöllinen ateriarytmi ovat edellytyksiä ikääntyneiden hyvinvoinnille. Ruoan pureskelu aktivoi sylkirauhasten toimintaa ja lisää syljeneritystä. Herkkuhetket on hyvä liittää aterian yhteyteen. Aterioiden välillä paras janojuoma on vesi. Linkki: https://www.hammaslaakariliitto.fi/fi/suunterveys-eri-ikakausina/ikaantyneiden-suunterveys/ikaantyneen-terveelliset-ruokatottumukset
  • Suun tulehduksista saattaa levitä bakteereita koko kehoon ja näin sydän- ja aivoinfarktin riski voi kasvaa. Suun tulehdukset saattavat myös pahentaa monia yleissairauksia kuten diabetesta, astmaa, reumaa, suolistosairauksia ja Ms-tautia.
  • Huonon suunterveyden omaavilla laitos- ja sairaalapotilailla on suurempi riski sairastua keuhkokuumeeseen ja muihin hengitystieinfektioihin kuin hyvän suunterveyden omaavilla. Näiden sairauksien ilmaantumista voidaan pienentää parantamalla suuhygieniaa: https://www.kaypahoito.fi/nak08734

Lue lisää: Karieksen hallinta iäkkäillä

Lue lisää: Ikääntyneiden ravitsemussuositukset (Valtion ravitsemusneuvottelukunta)

Lue lisää: Suunhoito kotihoidon asiakkailla, hoivapalveluissa ja laitoksissa

Lue lisää: Avuksi vastustelevan ikäihmisen hampaiden harjaukseen (hoitohenkilökunnalle ja omaisille)

Suunterveys odotusaikana ja varhaislapsuudessa

  • Odotusaikana on hyvä varmistaa, että perheen suuhygieniatavat ja ruokatottumukset ovat suunterveyttä edistäviä. 
  • Ksylitolituotteita kannattaa käyttää säännöllisesti jo raskausaikana. 
  • Lapsen suunterveyden ylläpitämisessä keskeisintä ovat hyvä suuhygienia ja terveelliset ruokatottumukset. Lapsen totuttaminen näihin olisi hyvä aloittaa mahdollisimman varhain. Paras tapa opettaa lapsille suunterveyden ylläpitämistä on vanhempien hyvä esimerkki. Lapsen hampaiden harjaus aloitetaan heti ensimmäisen maitohampaan puhjettua. Hampaat harjataan pehmeällä vauvaharjalla. (Ks. videot lasten hampaiden harjauksesta Puhtaat hampaat -sivustolta: https://www.helsinki.fi/fi/projektit/puhtaat-hampaat/videot)
  • Hampaiden harjauksessa käytetään fluoritahnaa suositusten mukaan. (https://www.kaypahoito.fi/xmedia/hoi/hoi50078a.pdf)
  • Maitohampaiden puhkeamisiässä tulee välttää reikiintymistä aiheuttavien bakteerien tartuttamista vauvan suuhun. 
  • Imetyksen ja tutin vaikutukset lapsen suun ja hampaiston kehitykseen ja terveyteen tulee myös huomioida. 
  • Lapsen terveelliset ruokatottumukset perustuvat säännöllisiin aterioihin ja terveellisiin välipaloihin. Janojuomana paras on vesi ja ruokajuomana maito. 
  • Lapsi voi käyttää ksylitolituotteita, kun purukumin tai pastillin syöminen sujuu. Alle 2-vuotiaille suositellaan imeskeltäviä ksylitolitabletteja. 
  • Karkkipäivän sijasta suositellaan aterian jälkeistä herkkuhetkeä kerran viikossa. Herkkuhetken jälkeen kannattaa nauttia ksylitolia.

Lue lisää vauvan suunterveydestä

Lue lisää alle kouluikäisen suunterveydestä

Koululaisten suunterveys

  • Kouluvuosina on tärkeä huolehtia terveellisistä ruokatottumuksista, välttää napostelua, makeita ja happamia juomia sekä päihteitä. 
  • Hampaat harjataan fluorihammastahnalla kaksi kertaa päivässä.
  • Koululaisen pitäisi päivittäin syödä aamiainen, koululounas, välipala koulussa tai kotona, päivällinen ja iltapala. Paras janojuoma on vesi. 

Lue lisää koululaisten ja nuorten suunterveydestä

Opiskelijoiden ja nuorten aikuisten suunterveys

  • Suunterveyden ylläpidossa läpi elämän avainasemassa ovat:
    • terveelliset elämäntavat ja ruokatottumukset 
    • hyvä suuhygienia 
    • tupakoimattomuus 
    • suun terveydenhuollon palvelujen säännöllinen käyttö
  • Koulun jälkeen nuorten ja nuorten aikuisten elämässä tapahtuu suuria muutoksia, kuten lapsuuskodista muuttaminen, varusmiespalvelu, opiskeluaika, valmistuminen ammattiin, perheen perustaminen. 
  • Lapsena opitut suunterveydestä huolehtiminen, hyvä suuhygienia ja terveelliset ruokatottumukset on erityisen tärkeä muistaa näissä elämän muutostilanteissa. 
  • Hampaiden harjaus fluorihammastahnalla aamuin illoin ja hammasvälien puhdistus päivittäin auttavat pitämään myös hengityksen raikkaana. 
  • Muista myös säännölliset käynnit suun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolla.

Lue lisää opiskelijoiden ja nuorten aikuisten suunterveydestä